fbpx skip to Main Content
Menu

Digityökalut

Uusien ohjelmien käyttöä harjoittelijan näkökulmasta

Opiskelen Oulun seudun ammattiopistossa mediapalveluiden toteuttajaksi. Opintoihini kuuluu työpaikalla järjestettävä koulutus, joka kestää kevään 2019 loppuun. Aloitin harjoittelun Inspiksellä viikko sitten. Opiskelujen aikana jo tutuksi tulleiden Adoben ohjelmien lisäksi sain heti kättelyssä tutustua monen uuden ohjelman käyttöön. Ensimmäinen päivä taisikin mennä salasanojen keksimisessä ja niiden muistamisessa, kun otin käyttöön uuden sähköpostin, Slackin, Asanan ja LinkedInin. Lisäksi liityin yhdeksi ylläpitäjäksi myös Inspiksen somekanaville, joten opeteltavaa on riittänyt. Facebook ja Instagram olivat tuttuja jo entuudestaan, mutta yritystilien ylläpito on hiukan erilaista mihin henkilökohtaisten sometilien käytössä on tottunut. Uutta opeteltavaa on tullut myös julkaisujärjestelmissä, ennestään tutun WordPressin uusia tuttavuuksia ovat olleet Concrete5 ja Squarespace.

Slack

Slack on kätevä pikaviestintäsovellus, jossa voi hoitaa kaiken yrityksen sisäisen viestinnän joko yksityisenä keskusteluna yksittäisen käyttäjän kanssa – tai luoda aihepiireittäin suljettuja kanavia esimerkiksi työprojektien mukaan. Tiedostojen ja kuvien jakaminen Slackissa onnistuu nopeasti ja näppärästi. Slackia on kyllä yhtä helppo käyttää, kuin mitä tahansa muuta pikaviestintäsovellusta, joten tätä ei ollut vaikea oppia.

Asana

Asana on projektienhallintatyökalu, joka vaikuttaa kätevältä varsinkin yrityksessä, jossa osa työntekijöistä tekee töitä etänä. Asanassa voi tehdä projektikohtaisia tehtävälistoja ja luoda niille alitehtäviä sekä määräaikoja. Aamuisin katson Asanasta päiväkohtaiset tehtävät. Päivän päätteeksi on mukava napsutella tehtävät tehdyksi, jos on pysynyt aikataulussa. Luulen, että kun opin käyttämään Asanaa paremmin, minun on myös helppo seurata kuinka paljon aikaa on kulunut minkäkin työtehtävän tekoon.

LinkedIn

LinkedIn on loistava kanava verkostoitumiseen. LinkedIniin voit lisätä työkokemuksesi, mielenkiinnon kohteet, osaamiset ja vaikkapa harrastukset. LinkedInissä kohtaavat niin työntekijät kuin työnantajatkin. Uskon, että tätä kautta voisi saada jopa työtarjouksia.

On tuntunut mukavalta tulla oppimaan inspisläisten joukkoon. Harjoittelulla on valtavan suuri merkitys oppimisen kannalta. Harjoittelu tarjoaa mahdollisuuden päästä soveltamaan oppimaansa työelämän käytännön tehtäviin ja luomaan kontakteja oman alan työnantajiin.

Back To Top